torstai 18. heinäkuuta 2013

Farkkua ja valkoista

Hellurei !

Mennäänpä ajassa hieman taaksepäin, nimittäin tiistaihin. Töiden jälkeen suuntasin juoksemaan pienen lenkin aurinkoiseen (kuumaan) säähän ja siinä samassa reippauttani suu kuivana, kun saharassa konsanaan kirmailin salin kautta kotiin. Odotin ja odotin, kunnes N pääsi töistä ja treffattiin kaupungilla. Siinä me sitten hengailtiin, kunnes nälkä yllätti (no oliko yllätys...Ei). Päädyttiin syömään lemppari salaatti mestaan Factoryyn. Voin kertoa ja hyvällä omallatunnolla suositella kyseistä paikkaa, sen verran hyvät pöperöt sieltä aina saa mukaansa ja vatsa senkun kiittää.

Seuraavaksi otoksia lenkkipolun varrelta. Kyllä noissa maisemissa kelpaa juosta paremmin kuin hyvin.

Joutsen tuli mua moikkaamaan
Instagramin helmiä
 Seuraavanlaisessa asussa lähdin rehvailemaan


Niittejä, tarviiko mun sanoa enempää <3


Perus farkut ja loaferit plus valkoista teepparia jakun kanssa, toimii eikä petä koskaan.

Taas on yksi päivä pulkassa ja huomenna ois jo perjantai :) Aika menee niin nopeeta vauhtia, että eihän tässä enään perässä meinaa pysyä. Lauantaina on tosiaan jännät paikat ;D Siitä kerron varmasti lisää alkuviikosta, jos hengissä kotiin selvitään.
Ps. Jos haluaa niin mut löytää Instagramin ihmeellisestä maailmasta nimimerkillä Lapsu. Tervetuloa seurailemaan sieltäkin käsin! :)

Nyt se ois adios ja unta palloon !

-L

4 kommenttia:

  1. Ihania maisemakuvia!:)

    Ja siis noi Factoryn salaatit on kyllä ihan törkeen hyviä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Joo ihan uskomattoman hyviä ja ISOJA, eikä oo kyllä hinnallakaan pilattu :D

      Poista
  2. Ihana uus blogi! Sun tyyli on tosi ihana. :)

    VastaaPoista