perjantai 16. elokuuta 2013

Back on the board - Barcelona -

Uskomaton viikko takana. Ei riitä tämän tytön sanavarasto kuvaamaan meidän matkaa yhtään millään muulla sanalla kuin UPEA. Koettiin ja nähtiin Barcelonaa parhaimmillaan. Kuuma oli ja hikeä pukkas, mutta silti nautin jokaisesta hetkestä :) Tuntuu, että viikossa (vaikka suht pitkä aika onkin) ei keretty näkemään puoliakaan tämän kaupungin ihmeellisyyksistä ja hienouksista. Aikaa meni vain mitä upeimpien rakennuksien ihmettelyyn niin kauan, että ihan itseänikin kauhistuttaa :D No nyt on ainakin sitten kuvia, joka ikisestä kadunkulmasta ja parvekkeesta.
Barcelona oli mulle ja N:lle täydellinen kohde. Kävelyä ja nähtävää riitti jokaiselle päivälle, mutta myös sitä rannalla löhöilyä saatiin harrastaa ihan kiitettävästi. Ei käynyt aika tylsäksi ja jalat huutaa sitä kuuluisaa hoosiannaa. Ei tarvitse kahta kertaa pyytää uudestaan reissuun Barcelonaan, sen verran jäi kaivertamaan monet monet paikat, missä olisin halunnut käydä. Minkäs teet, ens kerralla sitten !














Kuviahan tuli otettua sellaiset rapiat 600 kpl, joten varmasti niitä vielä tännekkin pistän, kunhan jaksan ruveta muokkaamaan.
Ajattelin tehdä aina yhdestä päivästä erikseen kuvien kera pienen jutun :) Ja varmasti ostoksia näkyy asuissa ajan mittaan.

Maanantaina takaisin koulunpenkille. Onneksi vielä viikonloppu aikaa levätä ja hengähtää.
Huomenna nään mun ihania tyttöjä kesän viimeisten grillailujen merkeissä  <3

Adios !
-L


sunnuntai 4. elokuuta 2013

Yhdet onnelliset häät


 
Zaran korot ja punaiset kynnet
 
Iphone laatua
Upeat häät vietetty ihanassa Kallion kirkossa ja kauniissa jatkopaikassa Kalasataman kupeessa. En voisi olla iloisempi hääparin puolesta, niin onnellisilta he yhdessä näyttivät :) Naurua, tanssia, itkua, iloa, onnellisia tunteita, puheita, laulua ja herkullista ruokaa siinä kiteytettynä illan saldo.
Tänään mennää pizzalinjalla auringossa löhöillen ja ihmetellen.Netflixi on illalla toivottavasti mun paras kaveri ja voidaan yhdessä nauttia Orange is the new black nimisestä sarjasta. Sairaan hyvä ! Tässähän tää menee lepposasti.

Nyt ulos. Adios!
-L

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Now you see me, now you don`t

Hellurei ja hauskaa tiistaita !

Työn täyteinen viikko on taas alkanut ja en ole koneella paljoa kerrennyt ihmetellä. Eilinen päivä meni kokonaan töissä ja illalla räpeltäessä salilla. Viikonloppuna näin kavereita ja käytiin me ehkä ulkonakin.
Sunnuntaina käytiin katsomassa justiinsa leffateattereihin tullut Now You See Me, elikkäs hienosti suomennettuna Suuri Puhallus...Miks nää suomennokset ei koskaan oo oikeen kolahtanu mun korvaan mitenkään hyvällä tapaa. Asiasta etiäppäin, oli muuten parhain leffa vähään aikaan, mitä oon nähnyt..okei ehkä Djangot yms. vetelee samoilla viivoilla, mutta silti. Sairaan hyvä ! Menkää ihmeessä katsomaan. :)
Leffan jälkeisissä tunnelmissa harkitsin oikeasti vaihtavani alaa taikurin hommiin, niin hienolta ne niiden temput näytti... jaaaa ehkä ne taivaalla liitävät miljoonat myös.

Lauantain keskeneräistä asua
Huiman ihmeellinen tiistain työvaatetus

Tässä pari kuvaa, kun yks kaunis päivä pyöräilin töistä kotia kohti. Rakastan vaan niin paljon näitä maisemia.


Viikko kolme päivää ja Barcelona kutsuu ! Voiko pieni ihminen olla enempää innoissaan (odota ensiviikkoon vaan). Mulla on jo muutamat paikat katottuna mihin haluan niin kovasti päästä. Tietysti viikko ei mikään kaikista pisin aika ole, mutta eiköhän se nyt johonkin riitä. :)

-L


keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Vapaa keskiviikko


Heipparallaa !

Aivot jummailee nyt pahemman kerran.
Oon tässä yrittänyt saada aikaiseksi työharjoittelupaikkahakemuksia ensi syksylle, jolloin meillä alkaa koulussa pakolliset työharjoittelujaksot. Ihan kivaa vaihtelua varmasti koulun penkillä istumiseen juu, mutta voin sanoa että mua jännittää ! Oon pirunmoinen jännittäjä joka tilanteessa ja kun sain kuulla, että tuolla pitää suorittaa työharjoittelujakso luulin pyörtyväni :D Nyt kuitenkin jätin hakemukset toistaiseksi lähettämättä ja selaan jokaisen vielä huomenna ajatuksen kanssa läpi. Pääkoppa on nimittäin niin lukossa, että ei oo tosikaan.

Jumituksesta huolimatta tänään oli ihana ja tapahtumarikas vapaapäivä kera kamujen ja naurun.
Aamupäivästä näin lapsuudenystävääni, vuokrasimme elokuvan ja ostimme kasan karkkia. Kyllä, kun ahdat aamupalaksi karkkia naamaan  paha olo on taattu. Leffan jälkeen oltiin vain ja naurettiin paljon <3
Lehvaseuraani odottelin
Päivällä suuntasin keskustaan, jossa treffasin lukiolaistyttelit. Ostimme eväät ja menimme Kiasman nurtsille istumaan ja kuuntelemaan musiikkia.
Äsken kävin palauttamassa aamupäivällä vuokraamamme elokuvan ja siinä samalla sain päivän juoksut juostua.
   
Muruni mun <3

Mun pikkusella oli punkki kaulassa :( Hyi, yök ja kiitos.

Aika painua telkun ääreen ja nukkumaan päin. Hyvää keskiviikkoa jokaiselle !

Adios !
-L

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Väsynyttä ja rentoa

Moikka !

Viikonloppu alkaa olemaan selätettynä, ainakin osittain. Eilen olo oli, kuin hakatulla (en siis tiedä miltä tämä olo tuntuu oikeasti, mutta luulisin että suurin piirtein samoissa mennään). Töihin kuudeksi ja unta takana huikeat pari tuntia ja viikonlopun nukkumista ei uneksi voi kutsua. Kaikki meni paremmin kuin hyvin, kaikilla oli hauskaa (ehkä liiankin, voiko olla?) ja tuleva morsian nautti jokaisesta hetkestä...tai ei ehkä jokaisesta, mutta sanotaan, että ainakin useimmista  :D

Eilinen meni siis töissä ja kaupungilla käväistessä. Factoryn salaatilla sain mielen taas kohoamaan ja jaksoin loppuillan, jopa kiitettävällä energialla. Kiitos Christinalle piristävästä seurasta ! Olet ihana <3

Tänään taas aamusta töihin ja siitä salille, perus arkea (ainakin yritän) jatketaan :) Näin nopeasti kaveria piknikin merkeissä, kun tuo aurinkokin uskaltautui esille kolosestaan.

Laitan tähän parit asut, joissa olen liikkunut eilisen ja tämän päivän. Ulkonäköön saatika pukeutumiseen en ole jaksanut panostaa millään tavalla, mutta menköön.

Sateisen maanantain rennot kuteet
Siinä maanantaista työ- sekä kaupunkihengailuasua kera väsyneen naaman. Tykkään pukeutua rennosti ja niin, ettei mikään kiristä :) Tuo maximekko onkin yksi ehdottomista lemppareista.
Uusi alebongaus pantteripaituli BikBokista
Ei ehkä sopivin asu helteelle,  mutta mä niin tykkään :)
Nyt siirryn telkkarin armoille, laitan ketarat kattoon ja rentoudun :)
Ihanaa aurinkoista tiistaita kaikille ! <3
ps.Huomenna vapaata ja päivä on omistettu urheilulle ja kamuleille ! Ihanaa ei voi muuta sanoa :)

-L